Kuukausikatsaus 8/2011

Lataa kuukausikatsaus pdf-tiedostona taulukkoineen »

Korkomarkkinat

Rahamarkkinat

Yhdysvaltain keskuspankki jatkoi korkonsa pitämistä ennätyksellisen alhaalla, haarukassa 0-0,25 %. Euroopan keskuspankki piti ohjauskorkonsa 1,5 prosentissa, eikä indikoinut seuraavaa koronnostoa lähiaikoina. Lyhyiden korkojen nousu on pysähtynyt Euroopassa makrotalouden heikentyneiden näkymien vuoksi. Lyhyiden korkosijoitusten vuosituottoarvio on 2,1 %.

 

Obligaatiot

Pitkät korot jatkoivat laskua Saksassa ja päätyivät kuun lopulla selvästi lähtötasojaan alemmalle. Pienten reunamaiden riskilisät nousivat kuun aikana voimakkaasti poliitikkojen väitellessä vakuuksista. Espanjan ja Italian korot laskivat selvästi kuun aikana EKP:n tukiostojen ansiosta. Valtion obligaatiomarkkinan vuosituottoennuste on 3,8 % seuraavalle kahdeksalle vuodelle. Riskipitoisten yrityslainamarkkinoiden preemiot nousivat kuun aikana.

Osakemarkkinat

Kansainväliset pörssit
Kansainväliset osakemarkkinat olivat elokuussa voimakkaassa laskussa huolien voimistuessa maailmantalouden tilasta ja euroalueen velkakriisistä. Makrotalouden luvut jatkoivat heikkenemistään teollisuusmaissa ja indikoivat talouskasvun pysähtyneen. Myöskään kehittyvien talouksien makroluvut eivät antaneet tukea globaaleille osakkeille. Huoli maailmantalouden tilanteesta lisää painetta velkakriisin kanssa painivia euromaita kohtaan, sillä nykyiset pelastussuunnitelmat ovat perustuneet oletuksille talouskasvun jatkumisesta. Talouskasvun hidastuminen ja valtioiden säästöohjelmat uhkaavat ajaa maat taantumaan, jolloin niiden velkakestävyys on uhattuna. EKP joutui kuun aikana puuttumaan tilanteeseen ja laajensi velkakirjojen osto-ohjelman Espanjaan ja Italiaan. Tämä toi lyhyen helpotuksen osakemarkkinoille, mutta ei millään tavalla ratkaise ongelmia. Espanjan ja Italian velkakirjamarkkinoiden koko on erittäin suuri, minkä vuoksi EKP:llä on edessään vaikea tehtävä yrittäessään hallita markkinakorkoja. Lisäksi poliittinen paine päätöstä kohtaan on ollut suurta. Lisähuolia osakemarkkinoille aiheutti euroalueen poliitikkojen vaikeudet päästä yhteisymmärrykseen aiemmin sovituista vakausrahaston toimivaltuuksien laajennuksista.

 

Osakkeet laskivat elokuussa selvästi kaikkialla. Suhteellisesti parhaiten pärjäsivät Kiina ja Yhdysvallat. S&P 500 indeksi laski 5,5 % ja Dow Jones indeksi vastaavasti 4,2 %. Euroopan laaja DJ STOXX 600 indeksi laski peräti 10,4 %. Kiinan Shanghai Composite indeksi pärjäsi suhteellisesti paremmin ja päätyi kuun aikana 5,1 % alas. Venäjä oli yksi heikoimmista markkinoista osakesijoittajalla. Vuoden alusta Venäjä on pärjännyt suhteellisesti paremmin, mutta elokuussa osakekurssien lasku oli voimakasta. RTX -indeksi laski peräti 12,9 %. Myös öljyn hinta laski voimakkaasti 7,6 %:lla 89 $/barrelin tasolla (WTI laatu). Myös Japanin Nikkei 225 laski kuun aikana selvästi, laskua kertyi 8,8 % (kaikki tuotot euroissa mitattuna).

 

Suomen pörssi
Elokuun aikana osakemarkkinoiden lasku jatkui myös Suomessa. Pienet ja keskisuuret yhtiöt laskivat voimakkaammin kuin OMX Helsinki CAP GI-indeksi keskimäärin: Carnegie Finland Small Cap-tuottoindeksi päätti elokuun 12,6 % alhaisemmalle tasolle kuin heinäkuun lopussa, kun OMX Helsinki CAP GI-indeksi laski elokuun aikana 7,0 %. Vuoden alusta Suomen pörssi on laskenut yhä voimakkaammin kuin kansainväliset pörssit. OMX Helsinki CAP GI on laskenut 19,9 % alas vuoden alusta, ja Carnegie Finland Small Cap on laskenut samassa ajassa 24,5 %.

 

Odotuksia huonommat tulokset jatkuivat elokuussa, eikä markkinasentimenttiä helpottanut myöskään Euroopan ja Yhdysvaltojen surkeat talousluvut. Yhtiökohtaisista uutisista fokukseen nousivat UPM Kymmenen Myllykoski-kauppaan liittyvät merkittävät kapasiteettileikkaukset aikakauslehtipaperituotannossa. Norjalaisen Orklan yli 5 % omistusosuuden liputus Tikkurilassa nosti esille Tikkurilan potentiaalin yritysostokohteena. Elokuussa Google teki kovahintaisen ostotarjouksen Motorolan matkapuhelintoiminnoista. Hintaa selitti Motorolan patenttisalkun korkea arvostustaso. Nokian vastaavanlaisen patenttisalkun hinnoittelu samalla arvostuksella antoi tukea Nokian osakekurssille elokuun aikana.

 

OMX Helsinki Cap GI -indeksissä laskivat kaikki sektorit paitsi IT -sektori ja yhdyskuntapalvelut -sektori, jonka ainoa edustaja on Fortum. Suurimpia laskijoita olivat jälleen energiasektori eli Neste Oil ja perusteollisuus- sekä kulutustavarat- ja palvelut-sektorit. Finland-rahasto hyötyi tyhjästä rivistä Neste Oilissa sekä ylipainoista Keskossa ja HK-Scanissa. Tuottoa menetettiin Pöyryn ja M-realin ylipainoilla ja Nokian ja Koneen alipainoilla. Small Cap-indeksissä kärsivät eniten teollisuustuotteet- ja palvelut-sektori sekä kulutustavarat- ja palvelut -sektori. Defensiiviset päivittäistavarat ja terveydenhuolto nousivat aavistuksen elokuun aikana. Parhaita sijoituksia elokuussa olivat Rautaruukin ja Ramirentin alipainot ja Tikkurilan ja Raision ylipainot. Small Cap rahasto menetti suhteellisesti tuottoa ylipainoilla Cramossa ja Componentassa, sekä alipainoilla Tiedossa ja Fiskarsissa.

Salkkustrategia

Korkosijoitukset
Obligaatiosalkun duraatiota nostettiin lievästi lähelle neutraalia. Espanjan korkoriski pidettiin neutraalissa, ja Italia on edelleen alipainossa. Pienet reunamaat (Kreikka, Irlanti ja Portugali) olivat edelleen nollapainossa. Obligaatiosalkut tuottivat absoluuttisesti hyvin kuun aikana, ja olivat lähellä indeksin tuottoa.

 

Suomalaiset osakkeet
Kävimme erittäin aktiivisesti kauppaa elokuussa kaikissa salkuissa. Finland-rahastossa merkittävimpiä kauppoja olivat defensiivisten Orionin ja TeliaSoneran ostot salkkuun, ja myimme jonkun verran Talvivaaraa ja Uponoria. Small Cap -rahastoon ostettiin Amer Sportsia, sekä otettiin kiinni alipainoja Sanomassa ja Kemirassa. Myynneistä merkittävimpiä olivat PKC Groupin painon pienentäminen. Small Capista myytiin myös Talvivaaraa.

 

Allokaatio
Jatkoimme osakkeiden lievää ylipainoa velkakirjoja vastaan. Osakkeiden sisällä kehittyvät osakemarkkinat ja Japani olivat edelleen lievässä ylipainossa.