Rahastomerkintä Solo-maksulla

Olkaa hyvä ja täyttäkää lomake huolellisesti. Lomake voidaan lähettää vasta, kun kaikki tähdellä (*) merkityt kohdat on täytetty. Minimisijoitus 5.000 euroa/rahasto. Lisämerkintöjä samaan rahastoon voi tehdä pienemmissäkin erissä. Minimiasiakkuus 15.000 euroa.

Huomioitavaa ennen ensimmäistä merkintää
Ennen ensimmäistä merkintää Alfred Bergin on tunnistettava sijoittaja. Tunnistusta varten sijoittajan tulee toimittaa Alfred Bergille henkilö- ja yhteystiedot sisältäen ammatin, kansalaisuuden ja pankkitilinumeron. Yhteisön tulee toimittaa yhteystiedot sisältäen y-tunnuksen ja tiedot henkilöistä, jotka voivat toimia yhteisön puolesta. Mikäli yllä mainittuja tietoja sijoittajasta ei ole saatavilla Alfred Berg ei voi toteuttaa merkintää.

Alfred Berg lähettää sijoittajalle allekirjoitettavaksi asiakassopimuksen ensimmäisen merkinnän jälkeen. Sijoittajan tulee allekirjoittaa saamansa Alfred Bergin asiakassopimus sekä toimittaa Alfred Bergille kopio henkilötodistuksestaan ja/tai yhteisön vastaavat tiedot (kaupparekisteriote, yhtiöjärjestys ja osakasluettelo) ennen lisämerkintöjen tai lunastusten tekemistä.

 

Olkaa hyvä ja merkitkää oletteko Alfred Bergin uusi asiakas vai Alfred Bergin olemassaoleva asiakas
Jos olette jo Alfred Bergin asiakas, olkaa hyvä ja täyttäkää asiakasnumeronne.
Teidän tulee valita sijoitatteko henkilökohtaisia vai yrityksen/muun yhteisön varoja.
Olkaa hyvä ja täyttäkää varojen alkuperä.



Suomessa rekisteröidyt rahastot *
Ulkomaiset rahastot *
Takuurahastot *
Olkaa hyvä ja merkitkää tähän koska (pvm) varat on siirretty tai tullaan siirtämään rahaston merkintätilille.
Olkaa hyvä ja täyttäkää määrä.
Olkaa hyvä ja täyttäkää nimenne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää ammattinne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää kansalaisuutenne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää lähiosoitteenne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää postinumeronne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää postitoimipaikkanne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää puhelinnumeronne.
Olkaa hyvä ja täyttäkää henkilötunnuksenne tai edustamanne yhteisön Y-tunnus.
Voitte ilmoittaa tiedon myös puhelimitse tai kirjallisesti.
Tutustuttehan merkitsemänne rahaston yksinkertaistettuun rahastoesitteeseen.