Alfred Berg vahvistaa asemaansa yhtenä Suomen johtavista varainhoitajista, kun Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy kaksinkertaistaa instituutio-omaisuudenhoidon tiimiinsä rekrytoimalla kolme pitkään alalla toiminutta asiakasvarainhoitajaa. Varainhoitotiimi siirtyy Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy:n palvelukseen SEB Gyllenbergiltä.
"Kokeneen varainhoitotiimin samanaikainen siirtyminen toiseen yhtiöön on ollut harvinaista Suomessa viime vuosina. Merkittävä rekrytointi on osoitus yrityksemme kiinnostavuudesta työnantajana ja vahvistaa samalla kykyämme tarjota vaativille instituutioasiakkaille mielenkiintoisia sijoitusratkaisuja laajasta kansainvälisestä tuotevalikoimastamme”, toteaa Alfred Bergin maajohtaja Pasi Hartikainen.
Alfred Berg Omaisuudenhoito Suomi Oy ja Fortis Investments Management S.A. siirtyivät toukokuussa 2009 osaksi BNP Paribas -konsernia. BNP Paribas on yksi maailman vakavaraisimmista pankeista, jonka varainhoitoyksiköt hallinnoivat lähes 500 miljardin euron asiakasvaroja mm. satojen sijoitusrahastojen kautta. Näitä rahastoja tulee jatkossa tarjolle Alfred Bergin kautta myös suomalaisille sijoittajille.
”Sekä omistajanvaihdos, jonka myötä olemme osa Euroopan neljänneksi suurinta varainhoitajaa, että uudet rekrytoinnit ovat profiloineet Alfred Bergin aivan uudelle tasolle kotimaisessa varainhoitajakentässä”, Hartikainen lisää.
Rekrytoiduilla Matti Sallamaalla, Rami Salmisella ja Hanna Porkalla on yhteensä yli 40 vuoden kokemus investointipankkitoiminnasta ja instituutiovarainhoidosta.
”Alfred Berg tunnetaan yhtenä Suomen arvostetuimmista varainhoitotaloista. Kun siihen yhdistetään Fortis Investments Management S.A.:n ja BNP Paribasin kansainväliset verkostot, osaaminen ja globaalisti menestyneet tuotteet, oli tarjolla erittäin houkutteleva työtilaisuus”, toteaa Rami Salminen koko tiimin puolesta.
Hanna Porkka, KTM, CEFA, on toiminut 15 vuotta instituutioasiakkaiden ja suuryritysten asiakasvastuullisena johtajana pankeissa, pankkiiriliikkeissä sekä omaisuudenhoitoyhtiöissä. Ennen SEB Gyllenbergiä hän työskenteli mm. Conventum/eQ -pankkiiriliikkeen päämeklarina, Nordea Pankkiiriliikkeen Instituutiomyynnistä vastaavana johtajana, Evli Oyj:n kotimaisten instituutioasiakkaiden osakemeklarina sekä New Yorkissa Nordea Marketsin asiakasvastuullisena johtajana.
Rami Salmisen, OTK, asiakkaina SEB Gyllenbergillä olivat pääasiassa kunnat, seurakunnat, liitot, pankit ja vakuutusyhtiöt. Salminen on aikaisemmin työskennellyt mm. AON:illa ja Tapiola Rahastoyhtiössä varainhoitoliiketoimintaa rakentamassa. Hän on toiminut aktiivisesti myös indeksiobligaatioiden ja muiden strukturoitujen tuotteiden parissa.
Matti Sallamaa, KTM, on erikoistunut lähinnä suomen- ja ruotsinkielisten säätiöiden ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen varainhoitoon. Sallamaa on Suomen kokeneimpia säätiöiden varainhoitajia toimittuaan niiden parissa vuodesta 1990 lähtien. Sallamaa on työskennellyt aiemmin myös Vakuutusyhtiö Pohjolassa ja OKO:ssa. Yhteisöasiakkaiden varainhoitajana hän on toiminut Kansallis-Osake-Pankissa ja Williams de Broë Pankkiiriliikkeessä. SEB Gyllenbergin palveluksessa Sallamaa oli yli 11 vuotta.
Lisätietoja:
Bettina Sökare, Nordic Head of Communication,
puh +46 8 5623 4733 tai +46 70 165 4733
e-mail: bettina.sokare@alfredberg.com
Alfred Berg on itsenäinen pohjoismainen varainhoitotalo, joka on perustettu vuonna 1863. Yhtiöllä on 160 työntekijää ja hoidossa olevia asiakasvaroja 16 miljardia euroa. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Tukholmassa. Suomessa yhtiö työllistää yli 40 henkilöä. Alfred Bergin omistaa Fortis Investment Management S.A. Toukokuussa 2009 BNP Paribas pankista tuli Fortis Bank Belgian ja Fortis Investment Management S.A.:n pääomistaja. Omistusjärjestelyjen myötä Fortis Investments ja BNP Paribas Investment Partners tullaan yhdistämään. Alfred Berg jatkaa Pohjoismaissa itsenäisenä varainhoitajana osana BNP Paribas -konsernia.